Huone täyttyi odottavasta hälinästä kun yli 20 innokasta naista odotti edustaja seminaarin alkua. Monelle meille, allekirjoittanut mukaan lukien, tämä oli ensimmäinen edustajaseminaari.
 
Paikalla oli meidän paikallisten managereiden Niina Rungrenin, Teija Portin ja Maarit Venton lisäksi aluejohtaja Anna-Leena Pieskä Oulusta ja aluemyyntipäällikkö Merja Säkkinen Kajaanista.
 
Saimme nähdä kuvin kaikkia ihanuuksia mitä on tulossa ensi vuonna ja varsinkin miesten ihonhoitosetti sai mahtavan vastaanoton. Moni kertoi, että ovat odottaneet tätä ja että monet asiakkaat ovat heiltä tätä kyselleet.
 
Seminaaria vietettiin jouluisin tunnelmin, tarjolla glögiä, pipareita ja torttuja. Ilmassa intoa joulun tulosta.
 
Tilan missä seminaaria vietettiin, ovessa on lasi ja yhtäkkiä oven lasin takana vilahti jotain ja samantien ovelta kuului koputusta ja itse joulupukki asteli sisään kysellen, että onko täällä innokkaita Oriflame-myyjiä. Huoneen täytti hämmentynyt hetken hiljaisuus, jota seurasi iloinen naurun remakka.
 
Joulupukki jututti varsinkin aluejohtaja Anna-Leenaa ja aluemyyntipäällikkö Merjaa. Kyseli kotipaikkojen kuulumisia, kummasti se joulupukki aina tietää kaiken.
 
            
 
Joulupukki halusi toivottaa kaikille Suomen edustajille hyviä joulunajan myyntejä videon muodossa ja joulupukin toivehan tietenkin toteutettiin. Hän sai lahjaksi tietenkin Oriflame-tuotteita, mm. tuoksun Be the Legend. Mukava oli lahjoittaa kerrankin joulupukille lahja, eikä ottaa vain vastaan lahjoja.
 
Joulupukin poistuttua jatkoimme ohjelmaa, jossa oli myös huomiointeja. Huomioitiin kaikki Business Classiin nousijat ja sponsoroineet. Kaikki saivat kukkia ja pienet pullot kuohuvaa. Kolmen kärki sponsoroinnissa laskettiin ensitilaajien tilausten summalla.

 

Kuvassa Saija Kylmäluoma, Jonna Alaruikka, Sirpa Huhtala ja Kati Nivala.

Ilta oli oikein mukava ja lämmin henkinen, tästä on hyvä lähteä loistokkaisiin joulujaksoihin.

 

Seminaari oli torstaina ja lauantaina meillä oli ohjelmassa koulutusta. Ammattimaskeeraaja Tarja Ylianttila, joka on ollut mukana monissa elokuvissa ja toiminut Suomen suurimmissa teattereissa maskeeraajana, tuli kouluttamaan meitä.

Oli huipputilaisuus saada oppia niin meikkivoiteen valinnasta, kun silmien ehostuksesta, aina valon ja varjon luomiseen kasvoille. Yksi jos toinenkin koulutukseen osallistujista tuumasi, että omat ehostusrutiinit menevät täysin uusiksi.

Oli huojentavaa kuulla vastaus kysymykseen: ”Miten poskipuna laitetaan?”…vastaus nimittäin kuului: ”Olen huono laittamaan poskipunaa, en osaa sitä laittaa itselle vaikka asiakkaille osaan”. Itseltäni pääsi syvä helpotuksen huokaisu ja sain tavallaan synninpäästön, jollei ammattilainen osaa laittaa itselleen ei minunkaan tarvitse onnistua siinä sataprosenttisesti.

Valitsimme Tarja Ylianttilan avustuksella itsellemme meikkivoiteita ja saimme ehostusreppuumme isosti eväitä niin myyntiin kuin omien kasvojen ehostukseen.